Puristin huuleni yhteen ja pidin turpani kiinni vaikka teki mieli kommentoida setien juttua. Mietin siinä itsekseni, että kukahan näistä nykylapsista on mahtanut tehdä sellaisia..vai me vanhemmat itse. Siitä on aikaa, kun itse olin peruskouluikäinen ja siitä on maailma muuttunut aika paljon erilaiseksi kun se oli silloin. Jos siitä vielä mennään 20 vuotta taaksepäin, ollaankin jo ihan eri maailmassa. Maailma muuttuu, halusimmepa sitä tai emme. Itse olemme olleet siihen vaikuttamassa ja sen vuoksi siitä on myös itse kannettava vastuu..myös omien lapsiemme kasvattamisesta.

Jos itse olemme saaneet selkään kotona tai koulussa se ei oikeuta meitä jatkaman sitä perinnettä vain sen vuoksi, että meille tapahtui näin. Tätä voidaan kai myös kutsua huonoksi itsetunnoksi jos joutuu turvautumaan voimakeinoihin kasvatuksessa. Silloin vanhempi ei ole ansainnut lapsensa kunniotusta....

POSITIIVINEN PALAUTE/ VALMENTAJAN NÄKÖKULMA

Mikä merkitys on sillä, että lapsi ja nuori saa positiivista palautetta. Tutkimusten mukaan kai aika suuri. Onnistuminen lisää onnistumisia ja epäonnistuminen, no niin...

Juniorivalmentajana törmää kentän laidalla mielenkiintoisiin valmennusmenetelmiin. Joskus tulee mieleen, että mitähän kentän laidalla seisova iskä tai äiti miettii pelin aikana kun ison vatsan omaava Koutsi huutaa suu vaahdossa omalle lapselle negatiivisia asioita.

Koutsi voisi joskus miettiä, että mitähän pelaajan päivään on oikein mahtunut ennen kun hän tulee treeneihin. Mahtaako kotona olla kaikki hyvin tai onko koulupäivä sujunut mukavissa merkeissä. Jos siihen lisää "paskaa niskaan" treenien aikana niin seuraavissa treeneissä ei poikaa välttämättä näy, kun harjoituksissa ei ollutkaan mukavaa.

PITÄÄKÖ TREENEISSÄ MUKA OLLA KIVAA??? Et voi kehittyä, ellei koko ajan tunnu vittumaiselta. Se kehittää..

Me tiedämme (tutkimusten  mukaan) kuinka paljon pitää treenata tunneissa eri ikäluokissa päästäkseen huipulle. Me tiedämme kuinka monta mmol. pitää huippuhiihtäjän hapenottokyvyn olla, jotta hän voi olla olympiavoittaja. Me osaamme ottaa aikaa sekunneissa ja montako toistoa pitää tehdä, että olet hyvä.. Täytyy elää askeettista elämää, koska ennenkin on tehty niin. Pleikkaria ei saa pelata, koska se on treeniajasta pois.

Me osaamme mitä vaan omasta mielestämme...Mutta osaammeko liikaa? Olemmeko unohtaneet jotain..olemmeko unohtaneet urheilijan ja sen lapsen? Osaavatko he nauttia siitä, mitä tekevät, onko siihen valmentajan lupa?

Jos joku on jaksanut lukea tähän saakka, niin nyt viimeistään tietty lukijaryhmä miettii, että toi äijä on ihan sekaisin...Voin olla mutta kokemus nuorten parissa valmentamisesta on opettanut toista. Jotta voit ohjata toista ja saada oppimaan hänet jotain uutta, sinun on muistettava muutama asia..

1. Tarkkaile....2. Liity mukaan ryhmään..pääset rytmiin mukaan...3.Ohjaaminen...vain taivas on rajana

Konkreettisesti...valmentajan on päästävä ryhmään sisälle, jotta hän saavuttaa kunnioituksen valmennettavien silmissä (puhun nyt juniorivalmennuksesta). Vasta tämän jälkeen hän saavuttaa uskottavuuden pelaajien parissa.

Omaan ideologiaani valmennuksessa kuuluu ehdottomasti se, että vaatimustaso treeneissä on oltava korkealla. Siitä ei voi tinkiä, jos haluaa kehittää pelaajia. Pelaajat saadaan tekemään hyviä suorituksia myös positiivisen ja henkilökohtaisen palautteen kautta. Aina ei tarvitse huutaa ja antaa negatiivista palautetta.

Lopuksi...Koutsin kommentti..."No niin..jos peliosuuden aikana pallo ei liiku tarpeeksi, niin punnerretaan" (mikähän on seuraava rangaistus? Vedän sua turpaan, jos et pelaa hyvin!)

"Jortikkojen ja Summasten" aika alkaa onneksi olla ohi vähitellen..onneksi.

"Koutsi soittaa taas, mitä fakkii...en tuu rotsi auki, mä tuun ilman takkii" (J &VG)

-w-